Herkullista luomua blogi

KategoriaReseptit

Juhlakauden hyvinvointidrinkki!

Jahas, se on taas perjantai ja viikonloppu tekee tuloaan. Pikkujoulusesonki käy nyt kuumimmillaan, eikä uuteen vuoteenkaan ole enää kuin muutama viikko! Suomessa juhlinta saa tunnetusti helposti kosteat puitteet, ja mikäs siinä kunhan meno pysyy itselle sopivana. Olen ainakin itse huomannut, että näin pimeimpään aikaan juhlimisella on kaksi puolta. Toisaalta on ihanaa lähteä ihmisten ilmoille tuulettumaan ja saada vastapainoa arkiseen aherrukseen. Kuitenkin nyt on se aika vuodesta kun keho on kaikkein kovimmalla rasituksella ja kaipaisi energiaa. Valvominen ja juhliminen eivät välttämättä tuo kaivattua lisäenergiaa, päinvastoin lopputulos saattaa olla jopa tappiollinen.

Mutta hauskintahan juhlimisessa on ihmisten kanssa oleminen ja kuohuvan kilistely. Miksi et siis kokeilisi kaataa lasiisi vaihtelun vuoksi, tai vaikka vuoron perään, alkoholitonta drinkkiä? Heini laati juhlakauden kunniaksi herkullisen, alkoholittoman drinkkiohjeen Organic Collectionin luomukuohujuomasta ja itse tehdystä sitruunalimonadista. Tätä kelpaa kilistellä illanistujaisissa ja pikkujouluriennoissa! Organic Collectionit eivät sisällä lainkaan lisättyä sokeria, joten juoma ei ole liian makea vaan juuri sopivan raikas.

Heinin ohje:

”Tein itse sitruunalimsan jota sekoitin The Organic Collectionin Sitruuna & Omena – kuohujuomaan. Joukkoon lisäsin vain jääpaloja joihin olin jäädyttänyt mukaan karhunvatukoita. Laitoin 1 dl sitruunalimsaa ja 2 dl kuohujuomaa. Maku oli ihanan sitruunainen, runsas. Jos haluaa laimeampaa joukkoon voi lisätä vissyä laimentamaan. Sitruunalimsaa voi käyttää myös niin, että tarjoilee sitä pelkästään vissyn kanssa. Ja mikä estää lisäämästä joukkoon hiukan kirkasta tai giniä.

Vinkin sitruunalimsaan nappasin Hanna G:n blogista. Tein hiukan eri määrillä, ja hyvää tuli!”

Sitruunaista drinkkiä varten tarvitset Organic Collectionin sitruuna-omena-luomukuohujuomaa sekä alla olevat ohjeet sitruunalimsan valmistamiseksi:

sitruunalimsa ainekset

  1. Laita edellisenä iltana jäätymään jääpaloja, joihin jäädytät veden sekaan esim. karhunvatukoita
  2. Pese ja kuori sitruunat kuorimaveitsellä. Laita kuoret kattilaan.
  3. Mittaa kattilaan vesi, sokeri ja halutessasi hiukan vaniljaa.
  4. Anna ainesten kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia.
  5. Purista tällä välin kuorimistasi sitruunoista mehu.
  6. Siivilöi keitos, jäähdytä ja kaada joukkoon sitruunanmehu. Jäähdytä hyvin.
  7. Kaada drinkkilasiin jäähtynyttä sitruunalimsaa 1 dl , lisää 2 dl Sitruuna & Omena-kuohujuomaa sekä jääpalat.

drinkitOrganic Collection-luomukuohujuomat valmistetaan Ranskassa. Ne sopivat isompaan ja pienempään juhlaan, ja juomista on saatavilla 4 makua. Sitruuna-omenan lisäksi valikoimaan kuuluu mustikka, mustaherukka sekä vadelma, nam! Ja nämähän maistuvat ihan sellaisenaankin.  Kuohujuomat ovat ovat joulukuun ajan tarjouksessa, joten kannattaa varata näitä pari pulloa joulua ja uutta vuotta ajatellen. Ja hei, kuulisimme mieluusti myös teidän parhaat drinkkivinkit talvisesonkiin! Mausteinen, raikas vai makea?

sparkle range 2014 lo-res

Lempeä biodynaaminen myslipuuro

Mysli, tuo tasapainoisen ruokavalion sveitsiläislähettiläs on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten aamiaispöydissä.  Kuitupitoinen mysli pitää nälän poissa pitkään ja vapauttaa hiilihydraatteja tasaisesti. Minusta se on ollut aina vähän erikoista lusikoitavaa: periaatteessa ihan hyvää maidon ja jugurtin kanssa mutta helposti vähän kuivakkaa sellaisenaan. Myslissä pitää olla kunnolla kaikenlaista kuivahedelmää, pähkinää ja marjaa jotta se maistuu omassa suussani. Muromyslit ovat herkkua, mutta sokeripitoisuutensa vuoksi en kuitenkaan suosittelisi niitä arkiaamiaiselle. Samoin paahdetuissa mysleissä on runsaasti rasvaa.

Kangasalalla sijaitseva Rekolan biodynaaminen tila tuottaa puhtaiden puutarhatuotteiden lisäksi leipiä sekä mysliä, jota on päätynyt myös omaan ruokakaappiini. Rekolan myslin koostumus on varsin terveellinen: biodynaamista vehnähiutaletta, ruishiutaletta, ohrahiutaletta, kaurahiutaletta, vehnälesettä, luomurusinaa ja luomuhasselpähkinää. Olen syönyt sitä aamuisin hedelmien ja soijajugurtin kanssa, mutta toisinaan kypsentämättömät hiutaleet kyllästyttävät.

Rekolan biodynaaminen mysli

 

Rekolan mysli biodynaamisesta viljasta

 

Siksi olinkin niin ylpeä neronleimauksestani, kun päätin hauduttaa myslistä pehmeän puuron! Silmäillessäni myslipussia tarkemmin huomasin, että myös pakkauksessa ehdotetaan puuroksi keittämistä vaihtelun vuoksi. Mielestäni puuro jos mikä on todellista talven lohturuokaa. Lämmittävää, lempeää keholle, helposti nautittavaa, ja jollain tavalla myös lapsuudesta muistuttavaa 🙂

Jos et ole turvonneiden rusinoiden ystävä, ei tämä välttämättä ole sinua varten. Itse tykkään mehevyydestä jota ne tuovat puuroon. Myös hautuneet pähkinät ovat taivaallisia ja tuovat ihanaa koostumusta ja suutuntumaa.

Puuroa varten tarvitset:

1 osa Rekolan biodynaamista luomumysliä

1,5 osaa vettä

1,5 osaa maitoa

kristallisuolaa maun mukaan

Rekolan luomumysli 3 500pix

Ja valmistus on helppoakin helpompaa!

1. Kiehauta vesi ja maito

2. Lisää mysli kiehuvaan nesteeseen jatkuvasti sekoittaen

3. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä n. 10 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää suola lopuksi.

Huom! Puuro kiehuu helposti ulos kattilasta jos lämpötila on liian kova.

4. Jos millään maltat, anna hautua kannen alla vielä 5-10 minuuttia. Haudutettaessa maku paranee!

5. Nauti aamuhämärässä kynttilän valossa sellaisenaan tai vaikka marjojen kera.

Rekolan luomumysli puuro 2 500pix

Rekolan luomumysli puuro 1 500pix

Ylipäänsä kannustan tuunailemaan ja kokeilemaan uusia juttuja puuron seassa. Kuten jo mainitsin, puuro on tähän vuodenaikaan ihan ykköskamaa, ja varioimalla sitä eri ainesosien avulla puuroon ei kyllästy. Kokeile siis rohkeasti esimerkiksi erilaisia pähkinöitä tai vaikka liotettuja siemeniä, ne tuovat herkullista rakennetta puuroon. Myös marjajauheet ja jopa mausteet, kuten kardemumma, inkivääri tai kaneli, tuovat jännittäviä uusia sävyjä perinteiseen puuroon. Millainen on sinun suosikkipuurosi? Jaa vinkkisi!

Sieni-spelttirisottoa ja English Tea Shop-arvontaa!

Herkullista perjantaita!

Ajattelin kokeilla viikonloppuna Maija Silvennoisen laatimaa, superherkullisen kuuloista sieni-spelttirisottoa, sillä syksyn sienisatoani on vielä runsaasti jäljellä. Itse tykkään resepteistä, joissa jokin ei-kotoperäinen lajike korvataan suomalaisella versiolla. Tässä spelttirisotossa risottoriisi on vaihdettu spelttihelmiin. Ohjeessa neuvotaan käyttämään tuoreita tai ryöpättyjä sieniä, mutta uskon että kuivatut, liotetut sienet sopivat myös tähän. Siinä tapauksessa liotusneste kannattaa varmaan ottaa talteen ja käyttää kasvisliemen tapaan, ehkä liemikuutiolla ryyditettynä. Resepti on napattu uudesta Speltillä luonnollisesti parempaa-kirjasta, jota myydään mm. Ruohonjuuressa.

Sieni-spelttirisotto (4 annosta)

8 dl kasvis- tai kanalientä

1 iso sipuli hienonnettuna

3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

1 l tuoreita sieniä tai 4 dl ryöpättyjä sieniä

2 rkl oliiviöljyä

4 dl spelttihelmisuurimoita

suolaa

vastajauhettua mustapippuria

1 dl valkoviiniä

150g mascarponejuustoa

1 dl parmesaanijuustoa raasteena tai kotimaista pitkään kypsytettyä kovaa juustoa

1,5 dl persiljaa hienonnettuna

(c) Sanna Peurakoski

(c) Sanna Peurakoski

Ja näin valmistat:

Kiehauta kasvis- tai kanaliemi. Kuullota sipuli, valkosipuli ja sienet oliiviöljyssä. Sekoita joukkoon spelttihelmet. Mausta suolalla sekä pippurilla. Lisää valkoviini ja sekoita kunnes se on imeytynyt seokseen. Lisää kuuma kasvis- tai kanaliemi vähitellen joukkoon. Sekoita kunnes kaikki neste on imeytynyt spelttihelmiin. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Lisää mascarpone-juusto, parmesaaniraaste ja persilja joukkoon juuri ennen tarjoilua. Nauti raikkaan valkoviinin kera pääruokana tai tarjoa risottoa kala-, lintu- tai riistaruokien lisäkkeenä. Lisäkkeeksi tästä annoksesta riittää 6-8 ruokailijalle.

Jos päädytte kokeilemaan tätä, laittakaa ihmeessä kommentteja mitä sieniä käytitte ja miten onnistuitte!

Mitäs muuta viikonloppuna kannattaa tehdä? Aino arpoo blogissaan luomuteesarjamme English Tea Shop-tuotteita! Kannattaa käydä osallistumassa kommentoimalla postausta blogissa tai Facebookissa, aikaa sunnuntaihin 2.11 saakka!

(c) Aino Mäkelä

(c) Aino Mäkelä

Hyvää viikonloppua kaikille! <3

Perjantaipäivitys: inkamarja <3 valkosuklaa

Inkamarjakakku

Hei, hyvää perjantaita!

Törmäsin ruokablogeja selatessani uuteen tuttavuuteen, Syötävän hyvä-blogiin. Oli pakko jakaa sieltä inkamarja-appelsiini & valkosuklaaraakakakku, käykääpä tsekkaamassa! Nimittäin sen verran herkullisen näköistä settiä on kyseessä että menee testaukseen viikonloppuna ainakin täällä! Kuvista kiitokset blogin kirjoittajalle Lotalle!

Hauskaa viikonloppua!

Inkamarjakakku

Kuva: Lotta Viitaniemi